Kysymykset

1) Mikä on suomalaisen journalismin puhutuin tai kohutuin uusi asia vuonna 2016? Miksi?

2) Mikä on positiivisin asia journalismissa ensi vuonna? Miksi?

3) Miten journalistisen ja kaupallisen sisällön rajanveto etenee vuonna 2016?

4) Nimeä 3 kovinta journalistia vuonna 2016. (Vastaukset nimettöminä omalla sivullaan)

5) Jos olisit diktaattori ja sinulla olisi lisäksi tehokas taikasauva, mitkä 3 asiaa muuttaisit suomalaisessa journalismissa?

Anna Ruohonen, toimituspäällikkö, Vauva ja Meidän Perhe

1) Uutisjournalismin jälkeen muutos etenee: lifestyle-median digitalisoituminen alkaa toden teolla.
Syntyy jokin usean toimijan yhteinen digipalvelu, joka onnistuu saamaan järkevää kuluttajatuottoa.
Fiksu partneroituminen: media etsii kumppaneita sekä omalta toimialalta että sen ulkopuolelta. Media kohtaa startup-skenen.

2) Partneroituminen, joka avaa mahdollisuuksia tuotekehitysloikkiin. Mustasukkaisuuden väheneminen, jaettu menestys.
Journalismin laatu on jo parempi kuin koskaan. Se pitää.

3) Rajanvedossa otetaan kantaa uusiin asioihin. Sponsoroidun sisällön tekeminen kasvaa (siis journalistista ja journalistisin perustein tehtyä sisältöä, jota jokin taho sponsoroi eli maksaa suoraan juuri tämän sisällön tekemisen).
Kaupallisessa sisällössä (mainostajan natiivisisällössä) alkaa toden teolla kilpailu laadulla. Puolivillainen ei enää riitä.
Tapahtumatuotannot tulevat lähemmäs sekä kaupallista että journalistista sisällöntuotantoa.

5) Tappiomieliala.
Pienyrittäjien heikko sosiaaliturva ja työllistämisen kustannukset. Kynnys yrittäjyyteen.
Digijulkaisujen arvonlisävero.

Anna-Sofia Nieminen, vapaa toimittaja

1) On vaikea nähdä yksittäistä asiaa, josta nousisi sosiaalisen median ja datajournalismin tapaan aikansa puheenaiheiksi. Sen sijaan uskon tiettyjen trendien vahvistuvan. Yhä useampi työllistää itse itsensä, ja kiinnostavimmat kokeilut tehdään isojen mediatalojen ulkopuolella. Tämä johtuu suurelta osin mediatalojen taloudellisesta tilanteesta ja siihen liittyvistä päätöksistä sekä toimitusten tiukasta työtahdista. Yksi kiinnostava trendi on toimittajien ja tutkijoiden yhteishankkeet, joiden uskon yleistyvän, koska näiden kahden ammattikunnan työt tukevat niin hyvin toisiaan.

2) Positiivisin asia on ilmapiirin muuttuminen positiivisemmaksi. Vaikka taloudellinen tilanne on vaikea ja työnteko muuttuu, journalistit ovat hiljalleen alkaneet nähdä uusia mahdollisuuksia. Valittaminen on vähentynyt. Se on hyvä, sillä positiivisessa ilmapiirissä on tilaa luovuudelle ja uusille innovaatioille. Valittaminen vain vie energiaa.

3) Se onkin kiinnostava nähdä. Todennäköisesti asiasta käydään paljon keskustelua, joka johtaa käytäntöjen kirkastumiseen. Aika näyttää, mitä nuo käytännöt ovat.

5) Keskittyisin juttujen määrän sijaan laatuun, erityisesti verkossa. Laittaisin enemmän paukkuja verkkojournalismin kehittämiseen. Nostaisin paikallisjournalismin arvostusta. Ja bonuksena: kukapa journalisti ei haluaisi ratkaista journalismin rahoitusongelmaa?

Anne Leppäjärvi, Haaga-Helian toimittajakoulutuksen johtaja

1) Joukko varteenotettavia journalisteja perustaa uuden uutismedian, joka ei ole ilmainen.

2) Konstruktiivinen journalismi löytää Suomeen. Yleisö alkaa tunnistaa elämänsä mediasta: maailma ei ole vain katastrofeja –> levikit voivat alkaa taas nousta.

3) JSN:n uusi puheenjohtaja tulee nostamaan tästä aktiivisesti keskustelua ja tätä ala jo odottaa. Toimittajakoulutusten on pakko alkaa ottaa huomioon opetussuunnitelmissaan kaupallinen sisältö sekä siksi, että yhä useampi työllistyy tälle puolelle myös siksi, että rajoista täytyy pystyä puhumaan suoraan. Omassa koulussani tällainen kurssi tulee pakolliseksi syksystä 2016 lähtien.

5) -Suunnitteluun panostamisen rauha. Ihan oikeasti hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
– Täydennyskoulutuksen ja käynnissä olevan journalistisen prosessin yhdistäminen: näin voitaisiin muuttaa mediatalojen toimitusprosesseja, kouluttaa uusiin taitoihin ja samalla tuottaa yleisölle sisältöä. Koko paletti käyttöön vaatii muutamia harjoituskertoja: useampi toisto muuttaa sekä toimittajan oman työprosessin että toimituksen prosessin.
– Resurssien käyttö kehittämistyöhön: ei liian tempoilevaa kehittämistä, vaan aikaa muuttaa suuntaa ja jatkaa eteenpäin: oppia virheistä, korjata kurssia. Aikaa ottaa vähän takkiinkin.

Annina Vainio, Osuuskunta Sarkamedian journalisti, perustajajäsen ja rahastonhoitaja

1) Enemmän tai vähemmän valistunut veikkaukseni on, että vuonna 2016 suomalaisessa journalismissa puhutaan entistä enemmän tiedon luotettavuudesta ja pyrkimyksestä journalistiseen totuuteen. Jo tänä vuonna on nähty, että vastamedioiden, kuten MV-lehden ja Magneettimedian, suosio kasvaa. Kehitys on huolestuttava.
Vastamedioissa faktoja ei usein tarkisteta riittävän huolellisesti ja tietoja etsitään tarkoitushakuisesti niin, että ne tukevat omaa agendaa. Perinteisen median sisällön pitäisi erottua vastamedioiden, sosiaalisen median ja bloggaajien sisällöistä nimenomaan tiedon luotettavuudella. Siksi toivon, että ensi vuonna esille nousee lisää Faktabaarin kaltaisia toimijoita. Ehkä toimituksiin vihdoin perustetaan myös faktantarkistusosastoja – nykyisin ainoa sellainen taitaa löytyä Valituista paloista. Tällä perinteinen media voisi erottua edukseen.
Sinänsähän asia ei ole uusi, vaan tietojen luotettavuus ja lukijoiden luottamus on ollut jo vuosikymmeniä kaupallisen journalismin kulmakivi. Uskon kuitenkin sen nousevan eri volyymillä suomalaiseen journalismikeskusteluun mainittujen ilmiöiden laajenemisen ja leviämisen takia.

2) Toivon, että ensi vuonna positiivisin asia journalismissa ovat uudenlaiset, rohkeat ja raikkaat kokeilut. Niitä on jo nähty ja toivottavasti nähdään yhä enemmän ensi vuonna. Journalismi taipuu moniin uusiin yrityksiin, kuten pop up -paikallislehdeksi Inariin, Suomessa harvinaiseen tutkivaan tietokirjallisuuteen ja erilaisiin kiinnostaviin, laadukkaasti ja kunnianhimoisesti tehtyihin joukkorahoituskampanjoin toteutettuihin tuotteisiin ja palveluihin.
Ensi vuonna haluan nähdä yhä kekseliäämpiä sisältökokeiluja ja innovatiivisempia ansaintamalleja. Niitä tarvitaan, kun perinteiset mediat kamppailevat ansaintalogiikan vaikeuksien parissa.

3) Tämä on vaikea kysymys. Kyseessä on kalteva rajapinta, jolla liukastelu koskee erityisesti alati kasvavaa freelancertoimittajien joukkoa. Jonkinlaisten alan sisäisten eettisten pelisääntöjen sopiminen olisi paikallaan – vaikka sitten julkinen rekisteri, jossa toimittaja kertoo sidonnaisuuteensa kaupallisten sisältöjen tuottamisessa vähän niin kuin poliitikot kertovat omistamissuhteistaan.
Toivon vuonna 2016 pohdittavan alan sisällä sitä, miten eettisyys tehdään selväksi myös muille kuin journalistille itselleen – kyse on uskottavuudesta. Media-alan niukkojen resurssien paineissa on selvää, että yhä useampi freelancer tuottaa myös kaupallisia sisältöjä.

5) Ensimmäiseksi taion toimituksiin vähemmän kiirettä, enemmän rahaa toimittajien, kuvajournalistien ja editoijien palkkaamiseen ja kehitystyöhön sekä parempaa työn organisointia. Ei enää puolivillaista tietojen tarkistelua, löysiä näkökulmia ja aiheita, jotka eivät kiinnosta ketään. Lisään laatua tekemiseen – journalismia ei pitäisi tehdä missään määrän tai teknologian ehdoilla, vaan journalismin kovaa ydintä ja lukijoita aidosti palvellen.
Taion järkeä mediatalojen omistajien päähän. Liikevoittoprosentit ovat yhä verrattain suuria, eikä ole järkeä suorittaa harkitsematonta sadonkorjuuta eli printtilehtien alasajoa, kun digisisältöjen toimivaa ansaintalogiikkaa ei ole löydetty. Klikkien kerääminen harhaanjohtavilla tai liikoja lupaavilla otsikoilla ei ole sellainen. Klikkausjournalismi on aihe, joka kirvoittaa eniten kritiikkiä, kun keskustelen muiden kuin alalla toimivien ihmisten kanssa.
Toiseksi haluan, että toimituksissa painostetaan nykyistä enemmän laadukkaaseen editointiin. Toimittajan kuuluu olla kielellinen esikuva lukijoilleen. Nykyään jutuissa on liikaa kirjoitus- ja kielioppivirheitä, faktakömmähdyksistä puhumattakaan.
Kolmantena hyvästelen kehityksen, jossa journalismin tekijä nähdään tärkeämpänä kuin journalismin sisältö. Jutun pitäisi puhua puolestaan, ei sen, onko tekijänä Maria Veitola vai Joku Random. Samalla kohennan freelancereiden sosiaaliturvaa ja toimintaedellytyksiä. Riistosopimukset haudataan, ja työstä maksetaan kunnon palkkio, josta jää sivukulujen jälkeen pöytään muutakin kuin maitorahoja.

Antti Kokkonen, päätoimittaja, Lapin Kansa

1) Ei aavistustakaan, mikä voisi olla puhutuin tai kohutuin asia.
Toivottavasti keskustelu luotettavuudesta nousee puhutuksi.
Luotettavuus on journalismin kilpailuetu suhteessa somehälinään, mutta sitä ei ole
osattu myydä koko kansalle. Medialukutaito on pisa-palkitun kansan joukossa
hämmästyttävän heikkoa. Liian usein kaikkea julkaistua pidetään samanarvoisena.
Sellaiselle pohjalle on vaikea rakentaa toimivaa demokratiaa. Esimerkiksi
maahanmuutto ja siitä käytävä keskustelu haastaa median ja on varmasti yksi
puhuttu aihe 2016. Journalismilla on näytön paikka.

2) Digijournalismi alkaa lopulta lunastaa lupauksia. Lukijat haluavat maksaa siitä,
jolloin verkkoon panostetaan toimituksissa ympäri maata aivan eri tavalla.
Parempi tarjonta luo lisää kysyntää: syntyy positiivinen kierre.
Postin vaikeudet ja printin jakelun kallistuminen vauhdittavat tätä kehitystä.
Positiivista on myös se, että journalismissa haetaan ensi vuonna enemmän
ratkaisuja kuin nostetaan esille ongelmia.

3) Ei olennaisia eroja. Kun display-mainonnan hinnat jatkavat laskuaan, verkossa on pakko panostaa nykyistä enemmän natiivimainontaan/branded contentiin. Se
se ei ole journalismille uhka. Verkossakin pystytään erottamaan journalismi ja mainonta niin kuin se on printissäkin tehty.
Nykyistä paremmin tehty ja kiinnostavampi mainonta on hyvä asia. Kunhan kuluttaja sen erottaa.

5) a) Lisää innostusta:

Heilauttaisin sauvaani niin, että jokaisessa toimituksessa syntyisi palava innostus tehdä parempaa ja puhuttelevampaa journalismia kaikkiin kanaviin.
b) Paluu juurille:
Kun kaikki ovat tänään julkaisijoita, säätäisin sauvallani toimituksia palaamaan journalismin juurille perinteisiin hyveisiin (vallan vahtiminen, hyvät tarinat, palvelu…)
c) Riko rutiinit:
Täydellinen uudelleenorganisointi toimituksiin, jotka ovat (sanomalehdissä) yhä suunniteltu tekemään seuraavan päivän lehti. Se parantaisi journalismin laatua.

Antti Oksanen, taloustoimituksen esimies, Yle

1) Journalismin tekeminen natiivisti someen eikä median omiin välineisiin. Eli destinaatiosaittimallista luopuminen. Koskee pikku hiljaa kaikkia…

2) Paluu laatuun. Analysoivan ja taustoittavan journalismin lisääntyminen kilpailutekijänä ns. pikatykityksen sijaan. Datajournalismi nostaa mukavasti päätään suurissa toimituksissa.

3) Sumenee entisestään sisältömarkkinoinnin lisääntymisen myötä samalla kun mediatalot lähtevät itse ao bisnekseen.

5)
– Lisää ratkaisukeskeisyyttä, vähemmän sensaatiohakuisuutta
– Vähemmän klikkien maksimointia – enemmän fokusta lukijoiden lojaliteettiin mittaripuolella
– Linkitetään reilusti toisiin medioihin, jopa kilpailijohin sen sijaan että lainataan/kopioidaan tyylittömästi

Hanne Aho, Journalistiliiton puheenjohtaja

1) Journalismi itsessään. Se, että siitä puhutaan. Siksi että me jatkamme puhetta journalismista, sananvapaudesta, tiedon tärkeydestä.
Sananvapauden 250-vuotisjuhlavuosi antaa puheelle hyvää tukea, me saamme muutkin puhumaan journalismista.

2) Journalismin arvo nousee. Siksi että informaatiosota pahenee ja siksi että valetietoa on niin paljon että sen valheellisuus alkaa jo näkyä. Siksi että ihmiset tarvitsevat luotettavaa tietoa maailman ollessa tulessa. Siksi että näistä asioista puhutaan.

3) Todetaan, että journalisti voi tehdä myös kaupallista sisältöä kun osaa vaihtaa hattua. Tärkeimpänä pidetään sitä että yleisö tietää mikä on journalismia ja mikä kaupallista sisältöä. Tajutaan että rajanveto on arvo sekä journalismille että kaupalliselle sisällölle.

5) Uskon. Suomessa osataan tehdä maailman parasta journalismia. On nähty.
Palon tekemiseen. Jokainen journalisti tietää mistä puhun. Se takaisin kaikille.
Ansaintalogiikan. Raha virtaamaan sinne minne se kuuluu virrata. Journalismi on huipputuote ja se pitää tajuta niiden joilla rahat ovat.

Heikki Valkama, päätoimittaja, Image

1) No Image tietty! Ja meidän blogit.
Tai no, pari asiaa:
Readomista kuullaan vielä. Hollantilaisesta vastaavasta yrityksestä mallia hakenut firma luo lehtien spotifyta.
Iso asia tulee olemaan (tutkivan) journalismin säätiörahoitus sekä joukkorahoitus jossain muodossa. Uskokaa pois. Amerikassa tästä on hyviä malleja.
(Tai eniten tullaan ensivuonnakin puhumaan kurjuudesta ja journalismin rahoituksesta.)

2) Aina kun journalistit onnistuvat tuottamaan yhteiskunnalle merkittävää tietoa, se on positiivista.
Uskon silti tuohon säätiorahoitukseen.

3) Mediatalot pohtivat yhä enemmän, miten päästä käsiksi sisältömarkkinoinnissa liikkuviin rahoihin. Osin sitä tehdään vanhojen ”toimituksellisten” brändien sisällä. Siksi rajanveto tulee olemaan entistä hankalampaa.

5) Haa. Rahoituspohja kuntoon. Miten? Hyviä journalisteja on paljon, mutta hyvä journalismi maksaa paljon. Mainostajat siirtyvät kansainvälisiin digitaalisiin alustoihin, tilaajakanta pienenee. Tässä sopassa olisi hienoa keksiä tapa, jolla hyvät tutkivat journalismin hankkeet rahoitettaisiin. (kts. kohta 1.)

Inka Partanen, kehitysjohtaja, Satakunnan Kansa

1) Alan sisällä, ainakin ns. perinteisen journalismin kentällä, puhutaan varmasti kaupallisuuden kasvusta: natiivimainonnasta, kaupallisista yhteistyökuvioista, tuotesijoittelusta jne. Nämä tuskin lukijaa kiinnostavat, ainakaan yhtä paljon, koska olen vakuuttunut, että mikä tahansa journalistien linjanveto kaupallisten ja journalististen sisältöjen väliin on lukijalle selkeä (vaikka journalistit kroonisesti muuta pelkäävät).
Vähän tuoreempana juttuna ajattelen, että vaihtoehtomediakenttä saattaa suorastaan räjähtää, vähintään hetkellisesti. Ihan viime vuosiin asti vaihtoehtomediat ovat olleet suhteellisen vakiintuneissa poteroissaan – hörhömediat, vakavammat hyperpaikalliset, yhden asian tuuttaajat jne. MV-lehti seuraajineen sekoitti pakkaa hetkellisesti, ja jos siitä jotain hyvää yrittää löytää, se on taatusti saanut jengin sekä alalla että ulkopuolella ottamaan kantaa journalismin uskottavuuteen ja toimintatapoihin. Uskon ja jopa toivon, että radikaaleja irtiottoja tulee vielä paljon lisääkin. Kaikki kirjoittamattomat säännöt kumotaan! Mikään ei ole pyhää! Vaikka mukana on ollut jo nyt monia todella vastenmielisiä ilmiöitä, on pidemmän päälle ehdottomasti journalismin etu, että journalismin ikiaikaiset periaatteet sekä kyseenalaistetaan että tehdään näkyviksi. Se pitää meidät virkeinä. Tätä lisää!

3) Järkevöityy. Kun perinteisen median kenttä lähenee kaupallista kenttää ja roolit sekoittuvat entisestään, perinteisellä kentälläkin aletaan ymmärtää, että kaupallisuus ei ole mikään uusi eikä mikään peikko. Se kun vielä ymmärretään, että lukija ei ole tyhmä, ollaan jo pitkällä. Ensi vuonna nähdään siis paljon erilaisia kokeiluja kaupallisten ja journalististen sisältöjen yhteiselosta sekä perinteisten mediatalojen sisällä (organisaatioissa), että itse tuotteissa.

Johanna Vehkoo, toimittaja, tietokirjailija, yksi Long Playn perustajista

1) Kaikki journalismin uudet trendit tulevat Suomeen jälkijunassa. Seuraavat ovat olleet maailmalla viime vuosina muodissa: snowfalling eli pitkien juttujen näyttävät webbitoteutukset, lisätty todellisuus (augmented reality), dronet, yksilöidyt/kohdennetut uutiset ja niin edelleen. Virtuaalinen todellisuus eli VR on angloamerikkalaisessa maailmassa juuri nyt uusi juttu, joten se tuskin ehtii tänne vielä ensi vuonna.

2) Nykyinen kehitys jatkuu, eli ääripäät korostuvat. Toisaalta tulee entistä enemmän joko mitätöntä tai suorastaan vahingollista ja valheellista sisältöä. Hyvä puoli on se, että laatujournalismi tekee vastaiskun. Saadaan yhä parempaa, tutkivaa ja kriittistä journalismia. Toimittajat aloittavat vastahyökkäyksen misinformaatiota vastaan.
Keskitien keskimittaiselle tavaralle jää yhä vähemmän elintilaa.

3) Journalistisen etiikan tosissaan ottavat mediat vetävät tiukempaa rajaa, toiset hämärtävät sitä. Koko sotkusta tulee entistä sekavampi.

5) a) Lopettaisin iänikuisen hiekkalaatikkosodan kaupallisen median ja Ylen välillä. Molempia tarvitaan, eikä kummaltakaan ole syytä niistää yhtään enempää resursseja.
b) Nimittäisin joka toimitukseen vähintään yhden faktantarkistajan.
c) Loisin satumaisen tilanteen, jossa olisi mahdollista perustaa voittoa tavoittelemattomia tutkivan journalismin toimituksia ja ne saisivat rahoitusta jostakin mystisestä lähteestä.

Johannes Koponen, Founder & CEO, Scoopinion

1) Digitaalisen mainonnan kasvun loppuminen. Koska rahat.

2) Mediatalot pystyvät lisäämään digitaalisten tilausten määrää merkittävästi. Profiilitoimittajien nousu alkaa. Ihmiset ovat Scoopinion-datan perusteella toimittaja-uskollisia, mutta eivät tiedä sitä itse.

3) Mediatalot kokeilevat advertoriaaleilla, mutta tulokset ovat epäkiinnostavia.

5) a) Kyvyttömyyden ymmärtää käyttösyitä (niitä on monia, jokaiseen voi tehdä tuotteita)
b) Kyvyttömyyden ymmärtää käyttökontekstia (jos sanomalehti on aamupalan kanssa nautittava tuote, se pitää suunnitella sellaiseksi)
c) Poistaisin kaupan päälle ihmisten uskon vaihtoehtomedioihin. Ne ovat vaarallisia.

Juha-Petri Loimovuori, toimitusjohtaja, Kauppalehti

1) Tulevaisuutta on toki vaikeaa ennustaa, tiedän monien toimitusten miettivän toimintatapojaan jatkossa, kun resurssien määrä on edelleen laskeva. Näistä voisi löytyä kohun paikkoja. Saattaa olla, että toimitukset esimerkiksi miettivät omille sisällöilleen muitakin rahoituslähteitä tai asiakkuuksia kuin oman brändin julkaisu.
Mutta 1 uusi asia on varmaan amerikkalaisten palvelujen (mm. Apple, FB) omat julkaisujärjestelmät. Suomalaisten medioiden/toimitusten pitää päättää mennäkö mukaan näiden sisällä tapahtuvaan julkaisemiseen, jolloin kontakti loppuasiakkaisiin sekä lukija- että mainostajapuolelle siirtyy oman talon ulkopuolelle. Tämä on valtavan iso kysymys sekä kaupallisesti että myös toimituksellisen vastuun yms. mielessä.

2) Positiivisin asia on se, että hyvä ja monipuolinen journalismi vahvistaa suhteellista asemaansa. Tämä johtuu siitä, että maailman tapahtumat koskettavat monipuolisesti kaikkia ihmisiä tavalla tai toisella ja tiedon tarve kasvaa. Samaan aikaan ihmiset havahtuvat siihen, että monet tahot käyttävät sosiaalista mediaa enenevässä määrin oman asiansa edistämiseen ja manipulointiin. Tämä vahvistaa hyvää journalismia tekeviä mediabrändejä. Itse asiassa digitaalisen median mainonnan ostotapojen muuttuminenkin voi viedä sivustoja parempaan suuntaan, pois klikkiohjatusta tavasta. Toimitukset ovat myös oppineet ja oppivat edelleen hyödyntämään analyysivälineitä nykyistä paremmin ja fiksut päätoimittajat asettavat toimituksille monipuolisia mitattavia tavoitteita toimintaa ohjaamaan.

3) Itse näkisin, että Suomessa käytössä olleet tavat ovat olleet kohtuullisen toimivia. Lukijan on oikeus tietää viestin lähettäjä, mutta toivoisin, ettei JSN lähde uuden vetäjänsä johdolla tässä näkemään liikaa mörköjä. Kaupallinen sisältö on usein lukijoista erittäin kiinnostavaa, ihan perinteisenä mainonnallisena kerrontanakin.

5) Taikasauvani taikoisi journalistisiin piireihin paljon nykyistä vahvemman muutosinnon ja lukijalähtöisyyden, paremman yhteistyön hengen talojen sisälle ja välillekin ja kolmantena Suomeen pitkän taloudellisen nousukauden, jotta journalismi saisi edes kohtuullisesti aikaa muuttua ja sopeutua.

Jussi Tuulensuu, päätoimittaja, Aamulehti

1) Maksulliset journalistiset verkkosisällöt. Tarjontaa alkaa olla, ja nyt on aika analysoida, mistä ihmiset ovat valmiit maksamaan. Alman ja Talentumin fuusio tulee vahvistamaan sitä käsitystä, että vahvojen brändien uniikista journalismista voi laskuttaa myös verkossa. 2016 on vuosi, jolloin meidän viimeistään kannattaa valita pelimme.

2) Analytiikka tulee osaksi yhä useamman journalistin ja toimituksellisen tiimin arkea. Se rohkaisee meitä ajattelemaan lukijan palvelemista uudella tavalla ja ennen kaikkea helpottaa turhasta luopumista. Toisin sanoen alamme vihdoinkin keskustella maksavasta asiakkaasta eli lukijasta ja hänen tarpeistaan ja käyttökonteksteistaan.

3) Kaupallisen sisällön laatu paranee. Fiksu mainostajat tuotattaa ilman näkyvää myyntikulmaa sisältöä, joka aidosti resonoi ja auttaa lukijaa. Joskus tällaisen sisällön viereen sattuu vertailtavaksi huonosti tehty mutta periaatteessa journalistinen tuotos, josta ei ole kenellekään mitään hyötyä. Silloin käynnistyy hedelmällinen pohdinta siitä, mikä lopulta asiakkaan näkökulmasta ajatuksellisesti erottaa journalismin ja kaupallisen sisällön. Tähän mennessä on puhuttu mainosmerkintöjen sanamuodosta ja juttujen fyysisestä erottumisesta.

5) a) Kaikkien lehtien johtoryhmät ja hallitukset aloittaisivat ensi vuoden ensimmäisen kokouksensa kolmiosaisella ihmiskokeella. Osa yksi: katsotaan peräkkäin seuraavia tuttuja kuvaajia: printtilevikkituotot ja printtimediamyynnin liikevaihto vuosittain, viiden vuoden ennuste nykytrendillä sekä mobiilikäytön osuus oman saitin sessioista, trendi. Osa kaksi: Kokeillaan yhdessä oman maksullisen tuotteen tilaamista kännykällä ja salasanan vaihtamista. Osa kolme: Käytetään kahden viikon ajan omaa mediaa ainostaan kännykällä ja koetetaan pysyä perillä oman median kattaman aihealueen tai paikkakunnan asioista ja keskusteluista.
b) Kannattaa julkaista vain sellaisia juttuja, joihin lukija voi sijoittaa itsensä tai joista on heille hyötyä. Pakottaisin jokaisen median noudattamaan tätä yksinkertaista sääntöä, joka vaihtaisi yli kolme neljäsosaa päivittäisen uutismedian sisällöstä.
c) Media alkaisi julkaista infografiikkaa eli visualisoida tietoa. Alle kymmentä vuotuista poikkeusta lukuun ottamatta suomessa ei julkaista infografiikkaa vaan chart junkia eli sekalaisten numeroiden päälle töhertelyä.

Kari Haakana, palvelupäällikkö, Yle

1) Siis puhutuin ja kohtutuin sisältöaihe? Vai ikään kuin journalsmia koskeva aihe? Oletan että jälkimmäinen. Mun näkökulmasta journalistinen riippumattomuus. Kaupallisten mediatalojen halu ja tarve vääntää journalismin ja markkinointiviestinnän ero mahdollisimman vähäiseksi saa yhä hämmentävämpiä muotoja. Veikkaan, että ensi vuoden aikana joko yksittäiset radioasemat tai mahdollisesti koko Radiomedia irtautuu Journalistn ohjeista, koska ne eivät enää ole relevantteja sillä alalla. Tarve saada myös perinteisesti toimittajina toimivia työntekijöitä vääntämään kaupallista sisältöä kasvaa myös, kun tarve saada natiivimainontaa kasvaa ja tarve journalistiselle sisällölle pienenee.

2) Uudet julkaisutavat ja uudenlaiset, just-barely-profitable -liiketoimintamallit yleistyvät. Kun perinteisten kaupallisten kustantajien liikevoittotavoitteet käyvät mahdottomiksi käytössä olevilla liiketoimintamalleilla, syntyy uusia, pienempiä toimijoita, joille riittää huomattavasti pienempi voittoprosentti. Ilman suurten firmojen valtavia kiinteitä kuluja ja legacy-riippuvuuksia ne pystyvät toimimaan huomattavan ketterästi.

3) Kahtalaisesti. Perinteisen suuren median puolella raja hämärtyy edelleen, mutta pienempien toimijoiden on helpompi olla tässä kirkasotsaisempia (kts. edellinen vastaus)

5) a) Poistaisin herranpelon. Toimittajat alkaisivat oikeasti haastaa vallanpitäjiä ja näiden faktoja mikrofonitelineenä toimimisen sijaan.
b) Poistaisin kiireen. Ei, toimituksen ei ole pakko julkaista ministeriön tiedotetta kahdessa minuutissa, kahdessa tunnissa eikä edes kahdessa päivässä sen julkaisemisen jälkeen. Toimituksen on sen sijaan pakko käydä tiedote läpi, tsekata sen väittämät ja haastatella tiedotteessa kerrottuihin asioihin perehtyneet asiantuntijat.
c) Loisin aidon tuotekehityskulttuurin. Ei siis inkrementaalista hinkkaamista ja fontti/palstasäätöä vaan rohkeasti perinteisiä julkaisemisen ja liiketoiminnan muotoja haastavan kokeilukulttuurin, jonka tarkoituksena olisi omien vanhojen tuotteiden syöminen seuraavan kolmen vuoden kuluessa.

Laura Ahva, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto, Viestinnän, median ja teatterin yksikkö

1) Veikkaan, että se on niin sanottu ”yrittäjyysjournalismi” (entrepreneurial journalism), eli se miten toimituksellista työtä tehdään yhä vähemmän isojen mediatalojen työntekijöinä ja vakituisissa työsuhteissa ja yhä enemmän yksityisinä yrittäjinä. Olen tulkinnut, että tämä (ainakin anglo-amerikkalaisen) tutkimuksen piirissä jo hetken pyöritetty ajatus ”yrittäjyysjournalismista” eroaa tavallisesta freelancer-journalismista siten, että journalistiseen yrittäjyyteen voi liittyä paljon muidenkin palveluiden kehittämistä, tuottamista ja myymistä kuin perinteisten juttujen tekemistä ja myymistä. Ainakin täällä yliopistolla tämä on aihe, josta opiskelijat kaipaavat eniten oppia.

2) Yllä kuvatun perusteella voisi siis ajatella, että journalisteilla on tässä tilanteessa enemmän toimintavapautta ja suuntia kehittyä kuin ennen. Jos isot organisaatiot eivät enää ohjaa toimittajien työtä keskitetysti ja koordinoidusti, niin toimittajat voivat kehittää omia erityisalueitaan vapaammin, esimerkiksi perinteisesti erikoistumalla johonkin aihealueeseen. Sisältöjen lisäksi tämä erikoistuminen voi sisältää myös vaikkapa jonkin menetelmän erityisosaamista ja siihen keskittymistä (esim. avoimen datan analyysi ja visualisointi) tai uusien kanavien tai alustojen haltuunottoa (Storify, Instagram) ja jopa täysin uusien kehittelyä, tai uusien työtapojen kehittämistä (vaikkapa journalistisen keskustelumoderoinnin kehittäminen tai niin sanottu journalistinen kuratointi). Se, mitä käsitetään journalistiseksi työksi, on laaja-alaistumassa, ja sen voi myös nähdä positiivisena asiana.

3) Pelkäänpä, että rajat edelleen hämärtyvät sisältömarkkinoinnin yleistyessä. Julkisessa keskustelussa viestintä, media, markkinointi ja journalismi ovat usein sikin sokin. Tämän vuoksi tarvitaan rinta rinnan tutkimusta ja selvityksiä sekä journalismin että markkinoinnin kehittymisestä ja niiden yhteen kietoutumisesta. Reiluinta olisi avata kunnolla myös yleisölle, mitä se sisältömarkkinointi oikeastaan on. Ja kun niin paljon puhutaan SISÄLTÖmarkkinoinnista, niin olisi ihanaa, jos puhuttaisiin enemmän myös kaikkien teknologisten mahdollisuuksien lisäksi SISÄLTÖjournalismista – ei siis pelkistä muodoista tai jakelukanavista.

5) Poistaisin ”median murroksesta” juontuvan paniikintunteen.
Lisäisin journalistien työmahdollisuuksia.
Vähentäisin juttusisältöjen Suomi-keskeisyyttä ja tapaa asettaa asioita ja ihmisiä vastakkain.

Lauri Korolainen, vastaava tuottaja, YleX

1) Virtuaaliodellisuus tulee muuttamaan kaikkia aloja, myös journalismia. Kaiken kansan arkea virtuaalitodellisuus alkaa muuttaa muutaman vuoden kuluttua, mutta ensi vuonna edelläkävijämediat alkavat puhua siitä, mitä mahdollisuuksia virtuaalitodellisuus tarjoaa tarinankerronnalle – myös journalismissa.

2) Mediatalojen digiosaaminen kehittyy koko ajan. Katteettomat klikkiotsikot vähenevät, kun mediat huomaavat, etteivät ne leviä sosiaalisessa mediassa. Miltei kaikki mediat ovat vahvistaneet otettaan liikkuvan kuvan hallinnasta, datajournalismista ja vuorovaikutuksesta yleisön kanssa.

3) Se sekoittuu entisestään. Yhä useampi yritys rakentaa omaa mediaansa samalla kun perinteiset mediat kokeilevat natiivimainontaa oman sisällön lomassa. Yleisö ei välttämättä erota mainosta ja journalistista sisältöä toisistaan.

5) Toimittajien tappiomielialan, jossa energia kuluu sen voivotteluun, miten ennen oli kaikki paremmin ja kaikki menee tästä vain huonompaan suuntaan.

Tappiomielialaa voimistavan toimitusten yt-neuvottelukierteen. Tuotannollisesti tehokas journalismi ei ole kestävä tapa tuottaa yhteiskunnallisesti vaikuttavaa journalismia. Mitä vähemmän toimittajilla on aikaa tutkia ja penkoa asioita sitä vähemmän uusia näkökulmia ja yllättäviä tietoja ja vaihtoehtoisia aiheita julkiseen keskusteluun nousee.

Tukeutumisen suomalaisiin lähteisiin ja asiantuntijoihin. Alle promille maapallon ajattelusta tapahtuu Suomessa, mutta täkäläisen median lähde- ja haastateltavavalintojen perusteella voisi arvata, että alle promille maailman ajattelusta tapahtuu Suomen ulkopuolella.

Mari Uusivirta, journalisti, Suomen ensimmäisen pop up -paikallislehden Uuden Inarin päätoimittaja

1) Rukoilen hiljaa iltaisin, että joku oikeasti uusi asia! Virtuaalitodellisuus puhuttaa muuta maailmaa, joten ensimmäiset haisut sen merkityksestä suomalaiselle journalismille voisivat olla yksi vaihtoehto. Tai sitten joku mullistava keksintö kommunikointiin ”yleisön” kanssa. Vaikka kommenttiboksit puhuttivat tänä vuonna, ei virkistäviä avauksia tullut eikä dialogi juurikaan lisääntynyt.

2) Internetin yleistymisen jälkeinen nettihassuttelun käyrä kääntyy vihdoin laskuun. Klikkiotsikoista aletaan jo luopua, joten kehityksen täytyy jatkua positiivisena, vai mitä? Vaikka joku hoitaa edelleen nopean uutismassan syöttämistä, tulee verkossa julkaistavasta journalismista yhä kunnianhimoisempaa ja kriittisempää.

3) Pelisäännöt toivottavasti selkiytyvät. Todennäköisesti kaupallinen sisältö tulee ottamaan käyttöön yhä enemmän journalistiselta vaikuttavia ilmaisumuotoja. Journalistit joutuvat perustelemaan olemassaoloaan ja erottautumaan sisällöntuottajista. Mahdollisesti tämän ja kakkoskohdan ennustukseni myötävaikuttavat toisiinsa myönteisesti.

5) Kääntäisin innostusnappulan tappiin toimituksissa kotona ja avokonttoreissa. Sitten poistaisin toimituksissa turhan tutun ylimielisyyden siitä, että koko maailma on journalistien kanssa samaa mieltä journalismin tärkeydestä. Tämä automaattisesti lisäisi läpinäkyvyyttä ja kiinnostusta etsiä uusia tapoja kommunikoida toimituksen ulkopuolisten ihmisten kanssa. Väistämätön seuraus olisi se, että JSN:n ja yksittäisten toimitusten toimintaperiaatteista tulisi avoimempia, mikä julkisen nöyryytyksen pelossa parantaisi toimintaperiaatteita. Ihmiset ymmärtäisivät, että suomalainen journalismi on jo nyt hyvää ja pyrkii kohti journalistista totuutta. Kolmanneksi marssittaisin kentälle useita uusia tekijäryhmiä, jotka olisivat maagisesti löytäneet edes jossain määrin kestäviä toimeentulotapoja. He haastaisivat perinteistä mediaa tekemään entistä parempaa journalismia.

Mikko Torikka, Editor-in-Chief, Tivi ja Mikrobitti

1) Venäjän informaatiosota. Tietoisuus siitä kasvaa jatkuvasti ja media alkaa reagoimaan trolleihin enemmän.

2) Markkinaan tulee joku uusi raikas toimija, joka kääntää alalle positiivista spinniä.

3) Kaupallista sisältöä paketoidaan entistä kovemmin journalismin keinoin. Ns. palvelujournalismissa, kuten TM:ssä tulee entistä enemmän yhdistelmiä joissa lukijan tarve pyritään täyttämään lehden journalistisen sisällön ja kaupallisen kumppanin tarjonnan yhdistelmällä.

5) Valittamisen siitä että ennen oli paremmin.
Tämä-nämä otsikot
Paskat juttureferaatit

Olli Sulopuisto, vapaa toimittaja & podcast-keisari

1) Podcastit, koska mä alan tekemään ja tuottamaan niitä. Tai siis olen jo

aloittanut. Eikä tämä ole niinkään itsekorostusta kuin itsensä
toteuttava ennuste: jos Suplan, Basson sovelluksen ja Ylen kiinnostuksen
jälkeenkään audio on demand kännyköissä lähde vetämään, niin ihme on.
(Ihmeitä tapahtuu.)

2) Se että pienet tai pienehköt journalistiporukat löytävät toistuvia

rahoituslähteitä itselleen. Se saattaa olla säätiörahoituksen
lisääntyminen tai joku Patreon-tyyppinen juttu. Ei sellaista, jolla
tulisi toimeen koko vuoden, mutta säännöllinen tulovirta kuiteskii.

3) Journalismi itkee nurkassa ja advertoriaalit jyllää. Miksi ihmessä se
menisi toiseen suuntaan? Ja tämä ei tarkoita, etteikö sponsoroidussa
sisällössä olisi monia hyviä juttuja — onhan asiakaslehdissäkin ollut
vaikka miten pitkään — mutta journalismin nimellä ja maineella
ratsastamisesta ei ole hyötyä millekään osapuolelle.

5) Historiattomuuden: En tarkoita pelkästään kokeneiden ja suuripalkkaisten

toimittajien irtisanomisia, joka oletettavasti johtaa kokemattomampien
tyyppien pinnallisempiin juttuihin. Tarkoitan sitä, että jutut ovat
edelleen atomeita, joiden merkityksen ymmärtäminen vaatii turhan usein
sellaista tietoa, jota jutussa itsessään ei ole. Eikö asiaa voisi
yrittää kertoa suoraan niin, että sen tajuaa laakista?
Paperi- ja nippuajattelun: Intterwebseissä jutut elävät ja leviävät
kontekstittomina. Keskiverto stoori saattaa kantaa sunnuntaiosion
sisäsivuilla, koska siinä on molemmin puolin jotain kiinnostavaa, mutta
webissä se on aivan turha. Pelkkää kohinaa, ei signaalia.
Yle-kitinän: Nyt vittu oikeesti.

Pasi Kivioja, Suomen Kuvalehden mediakolumnisti ja JSN:n jäsen

1) Journalismi itsessään muuttuu hitaasti eikä siinä ole kohistavaa, mutta tekijät ja tekniikka sen ympärillä uudistuvat. Varmaan joku mediastartup saa miljoonan euron rahoituksen tai palkinnon, jonka jälkeen firman innovaatioista ei sen koommin kuulla.

2) Jokohan useimmat mediayritykset olisi saneerattu kilpailukykyiseen kuntoon ja saataisiin työpaikoille työrauha? Se olisi myönteinen asia.

3) Samaan aikaan, kun säännöt ja rajanveto selkeytyvät perinteisen median toimijoille, uuden median puolella ”luovat ratkaisut” ja hämmennys lisääntyvät. Voi olla, että lainsäätäjä puuttuu peliin jo ensi vuonna.

5) – mediaväen sopuli-ilmiö: kaikki kulkevat samaan suuntaan ja vastavirtaan pyristelijät vaietaan kuoliaiksi
– virheiden korjaaminen luontevaksi eikä niin häpeiltäväksi osaksi normaalia toimitusprosessia (tämä ongelma näkyy erityisesti JSN:lle tulevissa kanteluissa)
– toimittajille lisää ammattimaista lähdekritiikkiä ja medialukutaitoa kaikkea huuhaata kohtaan ja verkossa kiertävien höpöjuttujen tunnistamiseen

Paula Salovaara, yrittäjä, RSB

1) Toivon, että kukaan meistä ei pystyisi keksimään tätä etukäteen, toivon, että yllätyn, mutta luulen että ehkä puhutuin ja kohutuin asia on kuitenkin edelleen median tilanne ja miten tästä selvitään.
2) Positiivisin asia on se, että mediataloissa tehdään todella hyvää journalismia. Hesari kehittää datajournalismiaan, Maikkari tekee teräviä uutisia siitä huolimatta, että työntekijöitä on karsittu, Ylellä käytetään olemassolevia resursseja viisaasti ja puolustetaan riippumatonta raportointia kiivaasti ja pienet mediatoimijat vahvistuvat sisällön kautta, uusia tulee kartalle.
3) Rajanveto etenee niin että sisältömarkkinointi löytää selkeämmin oman paikkansa ja hölmöimmät yritykset tekstimainontaan vähenevät.
5) Lopettaisin keskustelun aiheesta paperi vai digi. Pitäisin alan toimijat elossa. Taikoisin innostusta lannistuneisiin.

Pauli Aalto-Setälä, Allerin toimitusjohtaja, journalisti

1) Kohu sisältömarkkinoinnista vaihtuu kohuun valeuutissivustoista, toivon.

2) Journalistien arvostus nousee. Tutkittu, tarkastettu ja harkittu journalismi erottuu yhä selvemmin mölystä. Uusia yrittäjiä ilmaantuu, ehkäpä maahan rantautuu Entrepreneurial Journalism..

3) Yhä useammat ainostajat eivät halua enää klikkijahtiaan mv-sivustoille vaan alkavat uudestaan kiinnittää huomiota mediaympäristöön ja mitattavuuteen. Brändit panostavat yhä enemmän omiin medioihinsa ja sosiaaliseen mediaan jakelutienä.

5) Journalismin rahoitusta parantaisin kahdella heilautuksella: Suomalaisilta sanomalehdiltä, aikkareilta ja kirjoilta arvonlisävero nollaan, jotta tieto ei olisi kohta vain eliitin oikeus.
Postille ja Lehtipisteelle kilpailijat, jotta jakelu ei olisi maailman kalleinta.
Lisäksi poistaisin journalismin omahyväisyyden, kateuden ja iltapäivälehtitoimittajien sekä naistenlehtiosaajien aliarvioinnin.
Ei taida riittää pelkkä taikasauva, vaan taikakaulin.

Pekka Pekkala, Freelance-kirjoittaja.

1) Se, että ihmiset todellakin lukevat paljon ja mielellään mobiilista.
Nimenomaan kännyköistä. Ei tableteista, joiden piti pelastaa
journalismi. Ei varsinaisesti uusi asia mutta räjähtää täysin käsiin.

2) Uudet journalismi-startupit, jotka voivat olla ihan vaan blogeja tai
vaikka Instagram-tilejä. Ne ovat pieniä, erikoistuneita ja perinteistä
mediaa täydentäviä.
Irtisanomiset ja joukkotyöttömyys ovat saavuttaneet Suomessa vihdoin
sen saturaatiopisteen, jossa toimittajat tajuavat että jos haluaa
tehdä journalismia niin se täytyy tehdä itse. Ei kenenkään muun
rahoilla tai tukemana. Vähemmän itkua ja enemmän tekemistä.

3) Yhä useampi yritys alkaa tuottaa omaa, korkealuokkaista sisältöään. Ne
palkkaavat kokenutta toimittajakaartia, jotka saavat perehtyä yhteen
toimialaan ja kirjoittaa siitä perhanan hyviä artikkeleita. Toisaalta
myös sponsorointi saa uusia muotoja, koska pienet julkaisut eivät
yksinkertaisesti pärjää sivunäyttöihin perustuvassa
display-mainontakisassa. Myös mainostajat alkavat olla kypsiä
display-mainonnan hakuammuntaan, puhumattakaan lukijoista (adblock).
En näe tätä lainkaan huonona kehityksenä: ehkä vain julkaisemiseen
keskittyneiden ja erityisesti sillä voittoa tekevien yhtiöiden aika on
ohi.

5) Sen, että toimittajat eivät olisi niin peloissaan. On ihan ok olla eri
mieltä, kapinoida, suututtaa pomot ja lähteet. Toimittajuus ei ole
kaveribisnestä, antaa bloggaajien ja sisältömarkkinoijien tehdä sitä.
Journalismin muuttuminen tiettyä urapolkua tai koulutusta vaativaksi
”ammatiksi” ei ole tuonut mukanaan pelkkää hyvää. (Sanon tämän
journalismin tuplamaisterina – kuinka tyhmä ihminen voi olla.) Enemmän
anarkiaa, väriä, yhteiskuntaluokkia ja säpinää myös rekrytointiin /
avustajakaartiin. Kuka tahansa oppii kirjoittamaan tarpeeksi hyvin,
asennetta ei voi opettaa.
Toimittajat vs. toimittajat -vastakkainasettelun. Tästä hyötyvät vain
työnantajat, joiden toimittajat leiriytyvät omaan konserniinsa tai
vakiväki vs. freet -poteroihin. Urakiertoa ei ole, palkkiot laskevat
ja jutut huononevat kun urasta ollaan suurin osa mukavuusalueella.

Perttu Kauppinen, päätoimittaja, Etelä-Suomen Sanomat

1) En usko, että puhutuimmat ja kohutuimmat asiat 2016 täysin uusia. Jo olemassa olevat puheenaiheet paisuvat:
a) Natiivi. Yleistyy ja muuttuu rohkeammaksi, kun displayhinnat laskevat ja mainostajat vähitellen oppivat ostamaan. Tulee ylilyöntejä.
b) Median rakenteet. Kaupallisella puolella jotain fuusioita ja uusia yhteistyökuvioita. Ylen rahoitusta leikataan ja tehtäviä rajoitetaan. STT:n asema vaakalaudalla.
c) ”Vastamedia” ja trollit.
d) Sisältöpuolella FB:n, Instan, Snapin ja Youtuben käyttö jakelukanavana kehittyy. Hienoja toteutuksia oman platan ulkopuolella. Edelläkävijänä Yle, jonka ei tarvitse huolehtia mainos/kuluttajatuotoista ja HS/Nyt.fi

2) Positiivisimmat asiat tulevat varmasti sisältöjen kehittymisestä. Elämme kiinnostavia aikoja. Esimerkiksi pakolaiskriisi, Suomen talouden lama, työmarkkinatilanne ja vaikkapa hyvin tempoileva ja journalistisesti antoisa hallitus antavat loistavia mahdollisuuksia analyyttiseen, tutkivaan ja uudenlaiseen journalismiin. Blogit ja muu sosiaalinen media haastavat toimituksia parempaan työhön. Journalismi kehittyy hiljalleen mitä-journalismista mitä sitten -journalismiksi.

3) (Uutis-)medioiden suhtautuminen kaupalliseen sisältöön vapautuu merkittävästi. JSN:n uuden puheenjohtajan suhtautuminen voi olla jyrkkä.

5) a) Lisää kunnianhimoa. Journalismi on ajansäästämistä. Toisten aikaa ei voi säästää kuluttamatta sitä itse.
b) Tuotteistamista. Valtaosa etenkin digitaalista medioista on tuotteina hyvin erikoisia. Satunnaisia kokoelmia satunnaisia juttuja satunnaisista aiheista.
c) Yleisöltä toivoisin räväkkyyden sietämistä ja jopa toivomista. Suomalaisen journalismin syytetään kohtelevan kiltisti vaikkapa poliitikkoja ja yrityksiä. Toisaalta esimerkiksi poliitikkojen kurmoottamisesta hermostutaan helposti.

Pirita Näkkäläjärvi, päällikkö, Yle Sápmi

1) Mediat ja uutiset, jotka onnistuvat maailmanselityksessä totaalisesta infoähkystä ja notifikaatiosumasta kärsiville ihmisille.

2) Uutisiin tulee enemmän tarinankerrontaa ja ilmiöitä pyritään avaamaan tavallisten ihmisten silmin. Konstruktiivinen ote.

3) Ei näkemystä.

5) Liian hankalaa vastata, kun omat ajatukset ovat niin kiinni saamelaisessa mediassa.

Reijo Ruokanen, päätoimittaja, Talouselämä, Fakta, Markkinointi&Mainonta

1) Ei aavistustakaan. Kohuja ei voi ennustaa.
2) Jos hölmöjen kitinä vähenisi, mutten usko.
3) Ei toivottavasti liiku nykyisestä.
5) Suurentaisin kielialueen, pienentäisin maantieteelliset etäisyydet ja säätäisin Suomeen ikuisen nousukauden.

Turo Uskali, yliopistotutkija, dosentti

1) Ensimmäiset virtual reality -reportaasit julkaistaan.
2) Datajournalistiset käytännöt alkavat viimein levitä myös Hesarin ja Ylen ulkopuolelle. Koska NODA16 tuo tietotaitoa Helsinkiin, http://noda2016.fi/.
3) Ei etene. Rajat hämärtyvät entisestään.
5) – enemmän rohkeutta, -enemmän aikaa, – enemmän rahaa

Veera Luoma-aho, digipäätoimittaja, Aller

1) Mediataloista lähteneiden tai irtisanottujen uudet yritykset. Sisältötoimistoista astutaan askel johonkin uuteen suuntaan. Osa perustaa toki yhä uusia ja laadukkaita sisältötoimistoja, osa uusia kiinnostavia journalistisia digitaalisia palveluja.

2) Maailma on niin sekaisin, että niin sanotut kovat uutiset ovat taas otsikoissa. Kun jossain vaiheessa lööppimaailma viihteellistyi, nyt puhutaan taas oikeista asioista. Lukijoilla on taas kova uutisvimma, halu tietää asioista, joita yhteiskunnassa tapahtuu. Perinteisellä politiikan, kotimaan, talouden ja ulkomaanuutisoinnilla, ja sen tekemisellä hyvin, siis toimittajien perustaidoilla, palvellaan lukijoiden tarpeita hyvin. Se on journalismille positiivista – maailmalle taas se tarkoittaa suurta inhimillistä kärsimystä, sotaa, terrorismia, liikehdintää, epävarmuutta ja talouskriisiä myös 2016.

3) Toivottavasti ainakin termit selkiytyvät. Toimituksissa saatetaan työskennellä oman brändin lisäksi yhä enemmän sisältömarkkinointikuvioissa ja natiivissa, koska asiakkaat haluavat toimittajan. Toisaalta toimittajat haluavat pitää huolta siitä, että jos natiivia heidän medioissaan on, se on laadukasta ja kosher.
Piilomainontaan suhtaudutaan onneksi jyrkästi myös ensi vuonna, sillä riippumattomuus on ainoa, mitä medialla on.

5) Toivoisin 1) enemmän vaihtoehtoja, 2) kykyä kyseenalaistaa ja haastaa ihan oikeasti myös viranomaisilta saatu tieto 3) toimittajille mahdollisuutta fokusoitua.

Vilma-Lotta Lehtinen, päätoimittaja, Reunamedia

1) Uskon, että vuonna 2016 syntyy yhä enemmän kansalaisjournalismin sivustoja, joita tehdään ja julkaistaan esimerkiksi Facebook-ryhmissä. Ne ovat ehkä vastaveto perinteiselle, jopa vanhanaikaiselle journalismille. Kohinaa tämänkaltaiset sivustot aiheuttavat, jos vakiintuneiden mediainstituutioiden journalistit kokevat asemansa uhatuiksi.

2) Kulunut vuosi on ollut MV-lehden kaltaisista julkaisuista kohisemisen aikaa, vaikka Magneettimediat ynnä muut ovat ehtineet vakiinnuttaa lukijakuntaansa jo pidempään.
Toivon, että vuoden 2016 positiivisin asia olisi luottamuksen lisääntyminen: jokin on pielessä, jos yleisö luottaa ennemmin huuuhaa-sivustoihin kuin perinteisempiin tiedotusvälineisiin. Vaikea sanoa, mikä luottamuksen on vienyt. Mikäli ihmiset kokevat toimittajien työskentelevän jossain norsunluutornissa, pitää sieltä tulla alas ja vikkelästi. Luottamus syntyy keskustelemalla rehellisesti. Ehkä toimittajat ovat liian etäällä yleisöstään?

3) Vaikka natiivimainonta ja sisällöntuotanto jatkaisivat kasvuaan, ei se tarkoita journalismin kuolemaa. En aina ymmärrä ahdistunutta keskustelua kaupallisen ja journalistisen sisällön rajojen hämärtymisestä.
Vetäkäämme raja siihen missä se on, piste. Jos sisältö on sponsoroitua, se on sponsoroitua ja siitä ilmoitetaan läpinäkyvästi. Yleisö saa päättää, kuluttaako sen.
Suurissa mediataloissa journalistien on kenties helpompi vetää raja oman ja markkinointitiimin työn välillä. Reunamedian kaltaisissa pienissä julkaisuissa se ei ole mahdollista samalla tavalla, koska ansaintalogiikkaa täytyy kehittää ja ”kaikki tekevät kaikkea”.
Silti uskon, että pienemmissäkin julkaisuissa pystytään tekemään rajanveto kaupallisen ja journalistisen sisällön välille. Kommunikatiivisuus korostuu tässäkin: jos yleisölle kerrotaan, miksi kaupallisia sisältöjä tehdään ja miten ne erottaa journalistisista sisällöistä, eettisyys säilyy. Tämä vastuu on mediayhtiöillä.

5) a) Kateus ja kyräily. Tuntuu, että koko ala on enemmän tai vähemmän paniikissa. Mistä töitä? Miten sisältöjä tuotetaan? Entä jos en osaa? Mikä on paikkani maailmassa?
Yt-neuvotteluiden ja suurten mediatalojen heilahtelujen aikakaudella freelancereiden ja työttömien journalistien kannattaisi yhdistää voimansa eikä jähmettyä poteroihinsa. Ymmärrän pelon, mutta sille ei saa antaa valtaa. Toivon, että aivan tajuttoman upeita, luovia ja päräyttäviä projekteja tehtäisiin yhdessä entistä enemmän. Tiukka EI epätoivolle.
b) Kiire. Pieni paine tuo tekemiseen meininkiä, eikä siinä ole mitään pahaa. Jos kuitenkin tuntuu, että työpäivän jälkeen ei muista mitä on tehnyt, on hommat isollaan.
Journalismi on ala, jossa vain laadulla on merkitystä kilpailussa. Määrä ei korvaa sitä koskaan. Tuntuu, että sekä journalistit että yleisö ovat välillä kyllästyneitä hektiseen tavaran tuuttaamiseen tietoverkkoon. Silloin hyvin tehty työ hukkuu tauhkaan.
Nopea uutisreagointi on journalismin kulmakiviä, mutta sen rinnalle tarvitaan aikaa työstää suurempia juttukokonaisuuksia. Älkäämme olko vain informaation lihamyllyjä.
Nykyaikana kuka tahansa voi etsiä tietoa, joten journalisteja ei tarvita sen portinvartijaksi. Journalisteja tarvitaan muodostamaan sirpaleisista ilmiöistä ymmärrettäviä kokonaisuuksia sekä pohtimaan kriittisesti. Olisi tärkeää, että nopean ja hektisen tekemisen lisäksi olisi mahdollisuus paneutua, selvittää ja työstää.
c) Ilo ja arvostus. Pidetään hauskaa. Jos kerran töissä vietetään suuri osa valveillaoloajasta, eikö siitä voisi nauttia. Edelliseen vastaukseeni viitaten tiedostan kyllä senkin, ettei painekattilassa luovuus kuki. Ilon ja arvostuksen luomisessa myös esimiesten rooli korostuu. Kiitos ei ole kirosana eikä sitä voi sanoa liikaa.